Photographer For The Day

Toimin valokuvaajana Lastenpäivänä ja kävin kuvaamassa päivän ohjelmaa ympäri Karjaan kouluja. Käytämme kuvia tiedotuksessa ja keräämme niitä yleiseen kuvapankkiin. Koulut halusivat myös ottamiani kuvia omaan käyttöönsä. Lapset ja nuoret saivat suunnittelemani karkkipussin, heijastimen sekä katsoivat videotervehdyksiä presidentti Sauli Niinistöltä, pääministeri Sanna Marinilta, eduskunnan puhemies Anu Vehviläiseltä sekä Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvistilta. Elastinen esitti videolla muutaman kappaleen päivän kunniaksi. Nuoremmat lapset saivat myös jäätelöt juhlistamaan heidän juhlapäiväänsä. 
























Thoughts? - Let me know.



 



Kansainvälinen lastenpäivä 2020 (Lapsen oikeuksien päivä) on 20.11.2020. Tästä epätavallisesta vuodesta johtuen Raaseporin kaupungin kehitysosasto halusi antaa Raaseporin lapsille pienen makean lahjan piristämään heidän päiväänsä. Tänä vuonna he päättivät antaa lapsille ja nuorille heijastimen lisäksi pienen karkkipussin. 


Sain tehtäväksi suunnitella kyseisen karkkipussin ulkoasun. Tehtävä oli kiireellinen, joten ryhdyin heti etsimään inspiraatiota Pinterest:stä, niinkuin aina teen. Minulle tuli heti muutama idea mieleen, mutta halusin etsiä inspiraatiota värimaailmaa varten. Sain vapaat kädet muuten paitsi, että minun täytyi tietenkin käyttää Raaseporin kaupungin värejä ja logo piti laittaa pussin etupuolelle. Halusin käyttää paljon värejä sekä hauskaa kuviota, joka sopisi lapsille ja nuorille. Löysin Pinterest:stä muutaman väriyhdistelmän, jotka sopivat mielestäni tähän projektiin.








Deciding The Colors


Vihreän värin käyttäminen karkkipussissa on olennaista, sillä se on tärkein väri Raaseporin kaupungin visuaalisessa linjassa. Viestinnässä ja markkinoinnissa vihreällä värillä viestitään kuntamme yhteydestä ympäröivään luontoon. Halusin käyttää vihreän värin kanssa vaaleanpunaista ja kirkkaan keltaista. Värit sopivat lapsille ja nuorille tarkoitettuihin tuotteisiin ja heille suunnattuun mainontaan. Raaseporin kaupungin logo oli alunperin musta ja sijoitettu keskelle alareunaan, mutta vaihdoin sen valkoiseksi ja sijoitin sen vasempaan alareunaan työryhmän ehdotuksesta. Valkoisen tekstin ja vaaleanpunaisen alueen väriero on oltava tarpeeksi suuri, jotta teksti on helposti luettavissa. 



Designing The Bag

Kuvio muistuttaa karkkeja muotonsa puolesta ja sopii siten kyseiseen tarkoitukseen sekä lapsille. Keksimäni kuvio on kaukana Raaseporin kaupungin muusta visuaalisesta materiaalista ja aikaisemmin käytetyistä kuvioista, joten olin positiivisesti yllättynyt, kun sain käyttää tätä kuviota karkkipussissa. Kuvioita on yhteensä 9 kappaletta, jotka voi halutessaan yhdistää Raaseporin 9 eri kylään. Kuvioiden määrä ei ollut tarkoituksellinen, mutta hauska sattuma. Kuviot voi myös nähdä vuorina tai kallioina, jotka lisäävät kaupungin yhteyttä luontoon. Pussin takapuolelle täytyi kirjoittaa tarkemmat tuotetiedot sekä karkkien sisältämät ainesosat. Parasta ennen päiväys täytyi myös laskea ja lisätä pussin taakse. 




Karkkipussiin oli olemassa valmis pohja, jonka sain pussin suunnittelua varten. Sain myös ainesosa-tiedot valmiina. Slogan "Sweet as candy, every single one of you!" on puoliksi itse keksimäni lausahdus, jonka on inspiroinut Harry Styles:n sanoma lausahdus: "Cute as a button, every single one of you!". Pidin lauseesta, mutta en halunnut käyttää sitä, joten päätin alteroida sitä hieman lisäämällä siihen sanan karkki. Päätimme, että halusimme lauseen englanniksi, joka oli mielestäni mielenkiintoinen idea. 




Thoughts? - Let me know.



 

Ansiomitalin saajat. (Lindberg vas. & Forsström oik.)



Raasepori-ansiomitalin "Comitatus Raseburgensis Sigillum" jakotilaisuus järjestettiin Raaseporin kaupungintalolla torstaina 5.11.2020. Tilaisuudessa palkittiin kirjailija Tua Forsström sekä Fiskarsin entinen kiinteistö -ja varatoimitusjohtaja Ingmar Lindberg. He molemmat vastaanottivat ansiomitalinsa merkittävän uransa sekä korvaamattoman työnsä ansiosta. Itse toimin tilaisuudessa valokuvaajana, sillä kaupungin kehitysosasto ja lehdistö tarvitsi valokuvia artikkeleita varten. 



Svenska Yle    svenska.yle.fi














Länsi-Uusimaa    lansi-uusimaa.fi








Raaseporin kaupunki    raasepori.fi










Thoughts? - Let me know. 







Pippi Longstocking

Pippi - the beloved Swedish children's character created by Astrid Lindgren - has always been one of my favorites and a dream of mine to dress up as. I've had the blue shirt and colorful socks since I was about 4 years old (obviously haven't grown in size much since then, haha). The movies are super nostalgic for me and something I would happily still watch to this day. I also LOVE the ballet version. 


WEARING:

Sweater - The Ragged Priest
Pink suspenders
Blue shirt with yellow pockets
Black shorts
Blue tights
Wool socks
Biker boots - H&M







COSTUME NO. 2






Eleven "El" - Stranger Things

Stranger Things happens to be my favorite TV show. So, it comes as no surprise to anyone who knows me and my love for the show that I HAD TO dress up as the iconic character that is Eleven (El, Jane) played by the very talented Millie Bobby Brown. Eleven is one of my favorite characters alongside her adopted father-Chief of Police-future boyfriend of Joyce Byers, Jim Hopper. Name a more iconic duo. I'll wait.


WEARING:

Long black leather jacket - Zara
Black T-shirt - Bershka
Ripped denim dungarees
White hightop shoes - Converse







COSTUME NO. 3








George "Georgie" Denbrough - IT

Little 6-year-old Georgie is the deuteragonist (secondary main character) in the 1986's horror book created by Mr. Stephen King. Georgie's outfit is very easy to recreate which was a big factor in deciding to feature it as one of the costumes this Halloween. The decision to dress up at all came very last minute and I needed costumes that were possible to recreate from what I already had in the house. The character is ICONIC which is why I didn't feel bad. We managed to create a spooky and different background for the photos which made them stand out amongst the millions of other Georgie photos I've seen on the internet. 


WEARING:

Yellow raincoat - Didriksons
Blue suit trousers - Holly & Whyte
Forest green rainboots - Nokia
Red balloon - Juhlamaailma


COSTUME NO. 4





Charles "Chucky" Lee Ray

A dead serial killer doll who tries to transfer his soul back to a human body after being trapped in a doll with bright orange hair and voodoo abilities? Sign me up. Chucky is best known for the 1988 film Child's Play but appears in many more. I've seen more interest in Chucky as a Halloween costume recently which is great. People should dress up as nostalgic and iconic characters more than what is popular at the time. But that is just my personal opinion. Each to their own.


WEARING:

Black wig
Sweater - ASOS
Ripped denim dungarees
Striped socks - Marimekko
White hightop shoes - Converse




Thoughts? - Let me know!




 



What Is A Product Display

Esillelaitot ovat myymälän visualistin tai muiden työntekijöiden toteuttamia alueita, joissa tiettyjä tuotteita yhdistelemällä luodaan houkutteleva kokonaisuus asiakkaita varten. Esillelaitoissa käytettävät tuotteet valitaan joko itse tai valmiista suunnitelmasta, joka tulee myymälään. Jysk:llä on tarkat säännöt esillelaittojen tekemistä varten. Katalogimaisesta oppaasta löytyy käytettävät tuotteet jokaiselle alueelle sekä esimerkkejä siitä, kuinka niitä voi käyttää. 









Different Product Displays In Jysk

Kassa-alueen korit
Kassan ympärillä on impulssikoreja, jotka täytetään edullisilla, mutta tarpeellisilla tuotteilla. Tavoitteena on, että asiakas huomaa tuotteet kassalla ollessaan ja päättää ostaa tuotteen/tuotteita niiden toimivan sijainnin ja myynnin ansiosta. 

Powerline
Powerline:lla tarkoitetaan myymälän sisäänkäynnistä lähtevää korijonoa, joka ylettyy melkein myymälän toiseen päähän asti. Korit täytetään kuukausittain vaihtuvilla tuotteilla. Poweline:n sijainti on myynnille oleellinen, sillä se kulkee keskellä myymälän pääkäytävää ja herättää asiakkaan huomion erittäin tehokkaasti.

Sisäänkäynti
Sisäänkäynnin ulkopuolella on usein näytteillä ulkokalusteita tai jokin isompi esillelaitto, kuten esim. sänky ja muita huonekaluja sisältävä "makuuhuone". Tämän esillelaiton on oltava näyttävä ja säilyttävä siistinä, sillä asiakas saa siitä ensimmäisen vaikutelman myymälästä. Myymälän ulkopuoliset esillelaitot toimivat tehokkaasti ja uskon, että ne onnistuvat houkuttelemaan asiakkaita myymälään.

Pyyhehyllyt
Pyyhehyllyjä on useita ja niiden ylläpito ja siistinä pitäminen tuntuu melkein mahdottomalta. Hyllyt sotkeutuvat nopeasti eikä työntekijöillä usein ole aikaa siistiä samoja hyllyjä jatkuvasti. Siistit pyyhehyllyt tekevät kylpyhuonealueesta näyttävän, sillä hyllyjä on monta ja eri värit miellyttävät silmää. 

Päädyt
Koristetyyny-, koriste-esine- sekä sesonkituotehyllyjen päätyjä koristavat pienet esillelaitot, joissa on käytetty hyllyiltä löytyviä tuotteita. Taustalla on yleensä magneettinen
"taustakuva"-paperi, joka lisää päädyn visuaaliseen ulkomuotoon ja peittää ruman metallisen seinän.
 
Miljööt
Miljööt tarkoittavat myymälässä olevia suurempia alueita, joilla on omat teemat. Huonekalu-, puutarha- sekä olohuonemiljööt ovat vain muutama esimerkki. Olohuoneen näköiset alueet ovat suunniteltu inspiraation lähteeksi asiakkaalle ja huonekalu- ja puutarhamiljööt sisältävät ulko- ja sisähuonekalut, joissa asiakkaat voivat nähdä tuotteet ja saavat yhdistellä niitä mielensä mukaan. 

Sesonkihyllyt
Hyllyjen tuotteet vaihtuvat vuodenaikojen mukaisesti, mutta niiden sommittelu pysyy samanlaisena. Näissä hyllyissä ei ole varsinaisia esillelaittoja, mutta hyllyjen muotokieli ja eri hyllyjen korkeuserot itsessään saavat sen näyttämään esillelaitolta. Jysk:ssä sesonkituotteet löytyvät heti sisäänkäynnin jälkeen oikealta puolelta sohvien ja suurempien huonekalujen kanssa. 

Patjastudio
Sängyt ja muut sänkyihin liittyvät tarvikkeet löytyvät myymälän perältä patjastudiolta. Patjastudio on suunniteltu sänkyä tarvitseville asiakkaille, jotta he pystyvät kokeilemaan sänkyjä myymälässä ennen ostamista. Patjastudio on suuri ja vie paljon tilaa, mutta Karjaan myymälässä se on suunniteltu kompaktisti, mutta silti tilavasti, jotta sänkyjen välissä pystyy kävelemään ja niitä on mukava kokeilla.









Why Do Stores Have Product Displays

Kiinnostavilla esillelaitoilla houkutellaan asiakas myymälään ja ostamaan esillä olleita tuotteita muiden ostosten lisäksi. Myymälän sisällä olevat esillelaitot luovat asiakkaalle erilaisia mielikuvia tuotteista hänen kotonaan ja antavat inspiraatiota sisustusta varten. Jysk:stä löytyy niin suuria "miljöö" esillelaittoja kuin myös pienempiä hyllyjen päädyissä tai pöydillä olevia esillelaittoja. 



How Does A Successful Display Look

Onnistunut esillelaitto on tyylikäs kokonaisuus yhteensopivia tuotteita, jotka sopivat kyseiseen vuodenaikaan, trendeihin sekä ohjaavat asiakkaat esillelaitossa kaupattavien tuotteiden luokse. Tuotteiden kuuluisi sijaita lähellä esillelaittoa, jotta asiakkaat löytävät ne helposti. Less is more -sanonta pätee mielestäni esillelaittoihin, sillä liiallinen tuotteiden käyttö tekee esillelaitosta tunkkaisen ja sotkuisen näköisen. Varsinkin, jos tuotteet ovat värikkäitä tai kuviollisia.

Hyllyesillelaittoihin liittyy tiettyjä sääntöjä. Jysk:ssä elektronisen hintalapun kuuluu olla tuotteen kohdalla vasemmassa reunassa hyllyssä. Tuotteet sijoitetaan hyllyyn hintalapusta lähtien seuraavaan tuotteeseen asti. Seuraavan tuotteen hintalappu tulee siis edellisen ja seuraavan tuotteen risteykseen. Itse pyrin laittamaan mahdollisimman montaa eri tuotetta samalle hyllylle. Jos hylly on syvä, samaa tuotetta voi laittaa vain muutaman vierekkäin. Tiivistämällä tuotteita saat enemmän mahtumaan ja siten hyllyissä on näkyvillä enemmän eri tuotteita asiakkaille. 


Why Are Product Displays So Effective

Välillä ihmisten on vaikea kuvitella tuotteita omaan kotiinsa ja heitä epäilyttää miltä ne näyttäisivät muiden huonekalujen kanssa tai he eivät vain osaa stailata tuotteita oikein. Esillelaitot on tarkoitettu juuri tällaisia henkilöitä varten, mutta myös parantamaan myymälän ulkonäköä ja täyttämään tyhjää tilaa. Olen nähnyt asiakkaita ottamassa tuotteita esillelaitoista siksi, että he pitivät kyseisestä tuotteesta enemmän stailattuna, kuin hyllyllä muiden tuotteiden seassa. 

Joskus saatat tykätä tuotteesta yksinään, mutta et tiedä mikä sen kanssa sopisi: ota mallia esillelaitosta. Jos etsit jotain tiettyä tuotetta sopimaan jo omistamasi tuotteen kanssa: ota mallia esillelaitosta. Ehkä omistat oman myymälän, mutta et tiedä millaisia esillelaittojen pitäisi olla: ota mallia toisen myymälän esillelaitoista. Älä kuitenkaan kopioi sitä täysin, vaan poimi niistä elementtejä, joista pidät ja sovella niitä omiin esillelaittoihisi.







Thoughts? - Let me know!



Taken by me. Ruukin Aura, Fiskars Village.


Tulin Raaseporin kaupungille työharjoitteluun tekemään visualistin töitä. Työskentelen Kehitysosastolla, joka vastaa kaupungin elinkeinoelämän edistämisestä yhdessä kaupunginjohtajan kanssa. Toimin kehityspäällikkö Jennifer Gammalsin alaisuudessa. Tässä työpaikassa visualistin työhön kuuluu graafinen suunnittelu, valokuvaus ja tiedostojen siirtäminen sekä järjestely. InDesign ja Lightroom Classic ovat eniten käytettyjä ohjelmia visuaalisen ilmeen luomisessa. 


What I Do On The Job

Olen ottanut kuvia ympäri Raaseporia kaupungin viestintää varten. He tarvitsevat kuvia kunnan eri kiinteistöistä sekä yleisiä symbolikuvia erilaisiin esityksiin ja mainontaan. Kuvien kategoriointiin ja säilyttämiseen käytetty Mediaflow -ohjelma on itselleni uusi ja tuntematon, joten olen opetellut sen käyttöä. Olen myös suunnitellut kansikuvia ja kaavioita Adoben eri ohjelmilla.

Raaseporin kaupungin visuaalinen ilme uudistui täysin muutama vuosi sitten. Nykyään se on raikkaampi ja modernimpi tarkoin valittujen fonttien ja värien ansiosta. Kehitysosasto pitää tarkkaa kontrollia, jotta kaupungin ilme säilyy yhtenäisenä eikä kukaan julkaise epämääräisiä itse keksittyjä tuotoksia.

Erilaisiin palavereihin ja live-lähetyksiin osallistuminen on ollut uutta ja kiinnostavaa. Melkein päivittäiset kokoukset työryhmän kesken tai ulkopuolisten osallistujien kanssa ovat vieneet minut mukavuusalueeni ulkopuolelle uusien ihmisten tapaamisen myötä. 




Taken by me. Kuparipaja, Fiskars Village.



My Feelings After The First Three Weeks

Lähdin töihin Raaseporin kaupungille ilman sen suurempia ennakkoluuloja tai pohdintoja itse työnkuvasta tai tulevista työtehtävistä. Työtehtäväni ja työpaikan ilmapiiri vastaavat kuitenkin ajatuksiani. Työtehtävissä on mukavaa vaihtelua, jotta työnteosta ei tule yksitoikkoista. Ihmisten kanssa tulee helposti toimeen. He ovat ammattimaisia ja helposti lähestyttäviä. Uutena ihmisenä työpaikalla on tärkeää, että pystyt kysymään apua keneltä tahansa.

Olen tyytyväinen siihen, että pääsin kaupungille työharjoitteluun. Tämä on ensimmäinen kertani oikeassa '9-5 toimistotyössä'. Tilanne on tietysti erilainen kuin normaaleissa olosuhteissa, sillä suurinosa viikosta tehdään etänä kotoa käsin. Pyrimme siis olemaan 1-3 päivää paikalla kaupungintalolla. Kyseinen järjestely sopii itselleni oikein hyvin, sillä keskittymisongelmistani johtuen pystyn keskittymään paremmin kotona ilman ylimääräisiä häiriöntekijöitä. 


What The Future Holds

Uskon, että seuraavien kolmen viikon aikana pääsen tekemään vielä enemmän. Ensimmäiset viikot menivät ohjelmien opetteluun ja totutteluun, mutta olen saanut enemmän vastuuta esim. kameroiden käytössä sekä oman mielipiteeni ilmaisemisessa yhteisissä keskusteluissa. Odotan innolla tilaisuuksia oppia lisää kaupungistamme ja sen toiminnasta. 




Taken by me. Fiskars, Village.



Thoughts? - Let me know!



 


Asiakaspalvelu ja myyntityö


Myyjänä Jyskissä

Asiakkaan kontaktointi

Asiakasta tulee tervehtiä heti, kun hän on saapunut myymälään. Sanomme "Hei! Tervetuloa Jyskiin!" iloisesti ja hymyssä suin. Jos myyjä on vapaana, eikä hänellä ole asiakasta palveltavana, tulee hänen lähestyä asiakasta ja kysyä: "Miten voin auttaa sinua?" tai "Miten voin olla avuksi?". Meitä neuvottiin, että "Voinko auttaa sinua?" on huono kysymys, koska asiakas voi vastata suoraan "Ei, en tarvitse apua.". Näin hän pääsee eroon myyjästä ja ostopäätös jää epävarmaksi. Jos asiakas kuitenkin kertoo, ettei hän tarvitse apua, muistutan häntä aina seuraavalla lauseella: "Tule rohkeasti kysymään, jos sinulla on kysymyksiä myöhemmin.". 

Jos asiakas ilmaisee tarvitsevansa apua tai neuvoja, on aika kysyä jatkokysymyksiä ja kartoittaa hänen tarpeitaan. Kuuntelen asiakasta ja kysyn tarkentavia kysymyksiä, jotta voin ohjata hänet oikeanlaisen tuotteen luo. On tärkeää tietää, tuleeko tuote ostajalle itselleen vai onko hän ostamassa sitä jollekin muulle. On myös olennaista kysyä kuinka usein tuote tulee olemaan käytössä, jotta osaan tarjota tuotetta oikeasta laatusarjasta ja ottaa asiakkaan budjetin huomioon. Sillä välin, kun asiakas katselee tuotteita, on myyjällä hyvää aikaa keksiä mahdollisia lisämyyntituotteita, joita voi tarjota asiakkaalle ostettavaksi yhdessä päätuotteen kanssa. Näin lisäämme myyntiä ja saamme enemmän tuotteita per asiakas/kuitti. Kun asiakas on valinnut haluamansa tuotteen, kysyn häneltä: "Haluatko katsella vielä muuta vai mennäänkö kassalle?" Päätöksen tehnyt asiakas ei yleensä muuta mieltään, joten ostotilanne on hyvä saada päätökseen niin pian, kuin mahdollista. Yleensä tarjoudun viemään tuotteen kassalle valmiiksi odottamaan asiakasta.   

Yritän tehdä asiakkaan ostokokemuksesta mahdollisimman miellyttävän, jotta hän haluaa jatkossakin tehdä ostoksia myymälässämme ja hän tietää saavansa ammattimaista palvelua. Uutuutena myymälöihin on tullut Asiakaspalaute-tabletti, jossa asiakas saa täyttää lomakkeen tai antaa vapaamuotoista palautetta. Pyydämme jatkuvasti asiakkaita antamaan rakentavaa ja rehellistä palautetta, jotta opimme virheistämme. Kun ostotilanne on saatu päätökseen, kiitämme asiakasta seuraavalla tavalla: "Kiitos ja tervetuloa uudestaan! Hyvää päivänjatkoa!". 

Kielitaitoisuus on erittäin olennaista asiakaspalvelijan työssä. Itse pyrin palvelemaan asiakasta hänen äidinkielellään tai yhteisellä kielellä, jota molemmat ymmärrämme. Karjaa on kaksikielinen kaupunki ja suurinosa asiakkaista puhuukin ruotsia, joten ruotsinkielen hallitseminen on melkein pakollista täällä. Itse opin kieliä helposti ja puhun suomea, ruotsia ja englantia sujuvasti. Ammattisanaston osaaminen ja sen käyttäminen oikein on suurin haaste vieraalla kielellä. Asiakkaalta voi aina kysyä, jos asian voi selittää hänelle toisella kielellä. 



Myyntitilanne myymälän patjastudiolla


Myynnin edistäminen

Joka viikkoisen kuorman purku on iso osa myyjän työtä. Purku tulee hoitaa mahdollisimman ripeästi, mutta järjestelmällisesti. Kuorma puretaan kärryihin, jotka viedään myymälään tyhjennettäviksi hyllyihin. Hyllytystä tehdään päivittäin, kun on ylimääräistä aikaa. Itse teen ostopäätöksen sen perusteella, miltä hylly näyttää ja onko se siisti. Hyllyjen on siis oltava täynnä ja niitä on siistittävä ennen myymälän avaamista ja pitkin päivää. Hyllytys tai "etuveto" on itselleni tuttua jo ensimmäiseltä työssäoppimisjaksoltani yläasteella. 

Jyskillä on tarkat ohjeet esillelaittojen rakentamista varten. Työntekijät eivät saa itse valita esillelaitoissa käytettäviä tuotteita ja ohjeita on noudatettava tarkasti. Karjaan myymälässä esillelaittoja rakensi pääasiassa myymäläpäällikkö, mutta välillä myös toiset vakituiset työntekijät. Itse en ikinä päässyt rakentamaan esillelaittoja, toimin pääasiassa myyjänä kassalla. 

Jyskissä käytetään kaikenlaisia työvälineitä ja laitteita, joista suurinosa oli itselleni ennestään tuttuja. Erilaiset tikkaat, nosturit ja rakennusvälineet ovat tulleet tutuksi vuosien varrella, joka osoittautui positiiviseksi asiaksi, koska minun ei tarvinnut opetella käyttämään niitä. Laitteita täytyy kuitenkin käyttää turvallisesti ja oikealla tavalla, jotta voidaan välttää turhia tapaturmia. Myymälässä työskennellessä täytyy pysyä erityisen valppaana, koska asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä väistää kulman takana olevaa konetta. 

Parhaan ja ammattimaisimman vaikutuksen teet, kun tunnet tuotevalikoiman ja osaat kertoa siitä asiakkaalle. Jyskissä perehdytysohjelma on pitkä ja laaja. Luin paljon tuotteista ja tein testejä, jotta opin tuntemaan valikoiman. Uskon pystyväni kertomaan jotain myymälän jokaisesta tuotteesta, jos asiakas minulta niistä kysyisi. Ylläpidin tuotetuntemustani tekemällä samoja testejä uudelleen, jos minua epäilytti etten muistanut jotain faktaa tietystä tuotteesta. Minulle kerrottiin alusta lähtien, että myyjän ei ole tarkoitus muistaa jokaista tuotetta ja sen olinpaikkaa ulkoa. Työpuhelimesta ja kassan tietokoneista pystyy aina tarkistamaan tietyn tuotteen hinnan ja sen sijainnin. Jotkut asiakkaat olettavat myyjän muistavan kaiken, mutta heille voi kertoa rehellisesti, että asia täytyy käydä tarkistamassa. 

Meitä kehotettiin aina vahvistamaan hankalammat asiat kokeneemman työntekijän kanssa. Näin vältymme virheiltä ja pidämme asiakkaat tyytyväisinä. Sain vastuuta päätöksenteossa, joka tuntui hienolta. Minusta tuntui siltä, että esimieheni ja muut työntekijät luottivat minuun ja siihen, että osaisin tehdä oikeanlaisia valintoja ja päätöksiä. Suurien päätösten kohdalla meidän täytyi kuitenkin kysyä vanhemman työntekijän mielipidettä ennen päätöksentekoa. Alennusten antaminen ja myynnin suorittaminen tapahtui pitkälti omalla tyylillä. 



Ostotilanne kassalla asiakkaan kanssa

Ostotilanne kassalla asiakkaan kanssa


Työntekijät siistimässä patjastudiota


Opiskelija työyhteisön jäsenenä

Ennen työni aloittamista, etsin tietoa yrityksestä ja sen taustasta silloista blogipostausta varten. Sain tietää lisää muilta työntekijöiltä ja heidän kokemuksistaan sekä yleisistä käytännöistä laajasta ohjekirjasta. Jyskillä on tarkat arvot ja niiden mukaan kuuluu toimia jokapäiväisessä työelämässä. Suurin velvollisuus on tehdä kaikkensa, jotta asiakas on tyytyväinen. Heti ensimmäisessä asiakaspalvelu harjoittelussa opetettiin, että asiakas on aina oikeassa. 

Motivoitunut työntekijä saa aikaan parhaan tuloksen. Sen huomasi tällä työpaikalla. Meillä oli työntekijöiden kesken pieniä kilpailuja siitä, kuka möisi eniten tiettyä tuotetta, kuten esimerkiksi kuukauden tarjoustuotetta. Motivoituneena olin tehokkaampi myyjä, jolla riitti energiaa kaikille asiakkaille. Yritin siis kerätä motivaatiota mistä tahansa. Välillä se tuli asiakkaalta, joka sanoi: "Myy minulle teidän paras sänky.". He halusivat testata uuden työntekijän itsevarmuutta ja osaamista, joka ei haitannut minua yhtään. 

Työympäristön siisteys on kaiken aa ja oo. Tärkeät asiat hukkuvat turhan tavaramäärän alle, jos kassa-alue on sotkuinen eikä taukotilassa voi hengähtää, jos ei ole tilaa istua alas. Kiireessä siivous ei ole ensimmäisenä listalla, mutta Jyskissä jokaisella oli vuorollaan oma päivittäinen siivousvuoro ja yleistä siistimistä kehotettiin tekemään aina, kun sille jäi aikaa. Kuorman purkupäivinä myymälä saattoi kerääntyä ylimääräisestä pakkausmateriaalista ja kärryistä kulmissa, mutta pyrimme pitämään käytävät ja kulkutiet avoimina asiakkaille. Vanhemmilla työntekijöillä oli sanonta, jonka he opettivat meille: "Kun lähdet, ota jotain mukaasi myymälästä. Tuo jotain mukanasi, kun tulet takaisin myymälään.". Näin saimme mahdollisimman paljon tehtyä päivän aikana eikä edestakaisin kävely tuntunut turhalta. 

Itselläni on huono tapa olla usein myöhässä. Se ei käy päinsä, kun puhutaan työpaikasta. Työntekijän on oltava paikalla, kun työvuoro alkaa ja mielellään vähän aikaisemminkin. Täsmälliseen työntekijään pystyy luottamaan ja hänelle uskaltaa antaa vastuuta. Työpaikan työtapojen kunnioitus on olennaista, jos haluaa säilyttää hyvän ilmapiirin työkaverien kesken. Olin tietoinen vaitiolovelvollisuudestani ja sen ylläpitämisen tärkeydestä. Työpaikan asiat eivät kuulu ulkopuolisille henkilöille. On tärkeää, että pystyn puhumaan asioista esimiehen tai muiden työntekijöiden kanssa ja ratkomaan mahdolliset ongelmat ja murheet yhdessä. 



Työntekijöitä yhdessä patjastudiolla