Cosmetic Flat Lay Photos



Cosmetic Flat Lay Photos



Päivän tehtävä oli kuvata 10 Flat Lay -kuvaa käyttäen erilaisia kosmetiikka tuotteita. 10 eri tyylistä kuvaa 10 eri kohderyhmälle. Kuvausurakka oli rankka, mutta hauska. Aika meinasi loppua kesken, mutta sain onneksi kuvattua auringon paistaessa eli valoitus oli hyvä koko kuvauksen ajan. Ensimmäiset hedelmiä sisältävät kuvat syntyivät helposti ja nopeasti, mutta loppua kohden alkoi olla väsynyt ja turhautunut olo. Minussa on vähän perfektionistin vikaa, joten olen tyytyväinen sommitteluun vasta, kun se on lähes täydellinen. 

Halusin käyttää hedelmiä ja kasveja niin paljon kuin mahdollista, sillä ne luovat kesäisen ja raikkaan tunnelman kuvaan. Suurinosa kuvista on otettu valkoisella taustalla luonnonvalossa. Ensimmäisten kuvien varjot sopivat juuri niihin kuviin, mutta halusin ottaa loput ilman varjoja, joten pystytin lakanan ikkunan eteen pehmentämään voimakasta valoa. Valo on erittäin tärkeää, se voi pilata kuvan kokonaan tai pelastaa sen. 

Olen tehnyt Flat Lay -kuvia ennenkin, mutta tänään ottamani kuvat ovat mielestäni parhaiten onnistuneita. Perehdyin kosmetiikkakuviin Pinterestin kautta ja tein taulun, johon kokosin suosikkini. 



Fresh Summer Fragrance


Photo from my camera roll




Fruity Spring Makeup






Elegance & Ostrich Feathers







All Organic





The 'Do Gooder






Leather & Lace





The Graduation






It's Beginning To Look A Lot Like Christmas